Kokkolan kaupunki julkaisi uuden intranetin

10.9.2009

Ch5 Finland Oy toteutti Kokkolan kaupungin uuden intran. Intranet toteutettiin Kokkolan kaupungin julkisen verkkopalvelun yhteyteen Navigo CMS sisällönhallintatuotteella.

Uudessa palvelussa painotetaan tiedon ajankohtaisuutta: Intran päivitys on nyt mahdollista hajauttaa, ja julkaisuille voi määrätä automaattisen vanhenemispäivämäärän. Sisällölle voidaan myös antaa erilaisia lukuoikeuksia eli tietoa voidaan suojata ainoastaan rajatun ryhmän käyttöön.

Kuten aiemmassa intrassa, myös uudessa palvelussa on edelleen käytössä Kauppapaikka-osio, johon käyttäjät voivat jättää myynti- tai –ostoilmoituksia. Henkilöstön on myös mahdollista tehdä kysymyksiä esimerkiksi kaupungin toiminnasta Henkilöstö kysyy –osiossa. Kysymykset julkaistaan intrassa myöhemmin kysymystorin tapaan.

Palvelun ulkonäkö noudattaa päälinjoiltaan kaupungin www-sivujen graafista ulkoasua, mutta käännetyllä värimaailmalla käyttäjille viestitään selkeästi, että kyseessä on toinen toimintaympäristö.

Sivun alkuun