Ch5 Finland Etusivu Information has Value
Yhteishyvän Ruokamaailma uudistettiin Yhteishyvä Ruoka –sivustoksi ja siirrettiin omaan Navigo CMS – ympäristöönsä. Vaikuttavat hakuominaisuudet sisältävä Yhteishyvä Ruoka yhtenäistettiin uudistuksessa visuaalisesti muun Yhteishyvän mukaiseksi.
Hakukoneystävällisen verkkopalvelun toteuttaminen oli yksi uudistuksen keskeisistä tavoitteista. Uudelleenohjauksien avulla sivuston hakukonenäkyvyys pystyttiin säilyttämään korkealla tasolla. Palveluun esimerkiksi pääsee monen domain -nimen kautta, mutta osoitteet ohjataan automaattisesti ensisijaisen domainin muotoon.
Ruokamaailman laaja reseptitietokanta sai uudistuksen yhteydessä uuden rakenteen sekä toiminnallisuuksia. Reseptejä voi hakea esimerkiksi vapaalla sanahaulla, tai rajata sen mukaan mitä raaka-ainetta resepti ei saa sisältää. Palvelussa voi myös hakea reseptejä sen mukaan, mitä raaka-aineita kaapista löytyy, tai pelata Menupeliä. Yhteisöllisten ominaisuuksien avulla reseptejä voi muun muassa arvostella ja kommentoida. Lisäksi palveluun voi lähettää kysymyksiä vaikka ruoanvalmistuksesta tai resepteistä.
Saavutettavuus oli tärkeä lähtökohta uudistuksessa. Palvelun yhteydet muihin järjestelmiin on toteutettu pääsääntöisesti RSS –syötteillä. Nostojen avulla ajankohtaiset reseptit, jutut ja kysymykset sijoitetaan etusivulle.
Nautiskele Yhteishyvä Ruoka –sivustosta osoitteessa www.yhteishyva-ruoka.fi