NDPTL valitsi Ch5:n sähköisten viestintäpalveluidensa tuottajaksi

31.10.2011

Ch5 Finland toteuttaa kuljetukseen ja logistiikkaan keskittyvän  NDPTL:n (The Northern Dimension Partnership on Transportation and Logistics) verkkopalvelut. Pohjoismaiden Investointipankki NIB (Nordic Investment Bank) rahoittaa kilpailukykyä ja ympäristöä vahvistavia hankkeita ja toimiii NDPTL:n isäntäorganisaationa.

NDPTL:n tavoite on edistää pohjoisen alueen infrastruktuurin hankkeita, sekä lisätä yhteistyötä pullonkaulojen poistamiseksi. Myös isojen poliittisten linjausten tukeminen yhteistyötä koordinoimalla kuuluu NDPTL:n päämääriin.

Yhteistyön koordinoimisessa ja NDPTL:n viestinnässä suuressa roolissa ovat sähköiset palvelut. Julkisen verkkopalvelun kautta tiedotetaan hankkeesta, sekä sen tapahtumista. Asiantuntijoiden keskustelua ja toimintaa taas helpottaa extranet-palvelu. NDPTL:n tiedonjakokanavat toteutetaan vuoden 2011 aikana. Tämän jälkeen palveluita kehitetään, ja esimerkiksi monipuolisen informaation jakamista korostetaan mm. interaktiivisilla kartoilla.

NDPTL aloitti aktiivisen toimintansa vuonna 2011, ja jäsenmaat ovat Valkovenäjä, Tanska, Viro, Suomi, Saksa, Latvia, Liettua, Norja, Puola, Venäjä, Ruotsi ja Euroopan komissio.

NDPTL:n tiedotteen löydät täältä: www.nib.int/about_nib/cooperation/ndptl

Pohjoismaiden Investointipankki NIB:n toimintaan voi tutustua osoitteessa: www.nib.int



Sivun alkuun