Mene sisältöön

Itämeriportaali uudistui jälleen

18.2.2010

Itämeriportaali tarjoaa kattavaa ja ajankohtaista tietoa Itämerestä, sen tilasta, merentutkimuksesta ja alan toimijoista  Suomessa sekä toimista meren tilan korjaamiseksi.  Portaalin sisältöä on vuodenvaihteessa täydennetty ja jäsennelty uudelleen, jotta se paremmin palvelisi Itämeri-tietoa etsivien käyttäjien tarpeita. Ch5 Finland Oy vastasi palvelun teknisestä uudistamisesta.

Uudistuksen yhteydessä sisällöntuottajien joukko on kasvanut ja portaali kertoo muidenkin kuin sivuston ylläpitäjätahojen työstä Itämeren parissa. Kolmikielisen palvelun sisällön uudistaminen ja täydentäminen aloitettiin suomenkielisestä palvelusta. Vaiheittain uudistus etenee myös ruotsinkieliseen ja englanninkieliseen palveluun.

Tietoa Itämerestä –osion aineistoa on laajennettu. Se kertoo nyt aiempaa perusteellisemmin mm. Itämeren eliöyhteisöistä ja eläinlajeista. Myös uhkia tarkastellaan laajemmin. Tutkimus-otsikon alla esitellään Suomessa tehtävää Itämeri-tutkimusta laitoksesta riippumatta.

Palvelun päävalikko muuttui uudistuksen myötä. Uutena päävalikkoon nostettiin Itämeren suojelu.   Palvelut ja Julkaisut löytyvät jatkossa kunkin laitoksen omilta verkkosivuilta.

Itämeriportaaliin on päässyt useiden eri verkko-osoitteiden kautta. Uudistuksen myötä www.itameriportaali.fi nousee ykkösosoitteeksi. Tämän vuoksi käyttäjiä pyydetään päivittämään linkkinsä ja kirjanmerkkinsä palveluun.

Itämeriportaalia julkaisee Suomen ympäristökeskus SYKE yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja ympäristöministeriön kanssa.

Lue Itämerestä osoitteessa www.itameriportaali.fi

Sivun alkuun