S-ryhmä avasi oman mediapalvelun

23.5.2006

Verkossa toimiva mediapalvelu on tarkoitettu tiedotusvälineiden käyttöön

S-ryhmä avasi tiedotusvälineiden käyttöön tarkoitetun verkossa toimivan mediapalvelun. Helppokäyttöisen ja monipuolisen palvelun tarkoituksena on helpottaa toimitustyötä tekevien työtaakkaa tietojen ja kuvien haussa mutta tarjota myös vinkkejä ajankohtaisiksi juttuaiheiksi.

– S-ryhmä on suuri toimija, jonka tekemisistä ollaan kiinnostuneita. Sivuston tavoitteena on helpottaa toimittajien tiedonsaantia. Syy sivuston rakentamiseen on yksinkertainen: tutkimus ja käytännön kokemukset kertovat, että Internet on ohittanut puhelimen toimittajien ensisijaisena tiedonhankinnan välineenä varsinkin, kun on kyse juttujen taustoittamisesta, ulkoisen viestinnän viestintäpäällikkö Kimmo Salo linjaa.

Sivuston suunnittelussa on käytetty hyväksi viestinnän osaamista S-ryhmässä, mutta myös toimittajien toiveita on kuunneltu. Sivuston antia muokataan tulevan palautteen ja käytön perusteella. Mediapalvelua laajennetaan myöhemmin ketjujen ja osuuskauppojen omilla sivustoilla.

Sivusto tarjoaa mm:

  • toimialakatsauksia S-ryhmän liiketoiminta-alueilta
  • tapahtumakalenterin
  • henkilöhakutoiminnon, jolla löytyvät medialle keskeiset S-ryhmän henkilöt
  • juttupankin, josta voi löytää juttuideoita
  • kuvapankin, josta löytyy henkilö- ja kuvituskuvia sekä kaikki tärkeimmät logot ja liikemerkit

Osoite S-ryhmän mediapalveluun on http://mediapalvelu.s-kanava.fi

Lisätietoja:

SOK Viestintä ja julkaisut, päätoimittaja Kirsi Ervola, Tel: 010 76 80366 kirsi.ervola@sok.fi

SOK Viestintä ja julkaisut, viestintäpäällikkö (ulkoinen viestinä) Kimmo Salo, Tel: 010 76 80362 kimmo.salo@sok.fi

Ajankohtaista

5.11.2008

Ch5 toteutti Länsi-Turunmaan intran

30.10.2008

Ch5 toteutti Aarre-lehden sivuston

23.10.2008

Adobe Flash Playerin uudessa versiossa ongelma

13.10.2008

Yhteishyvä jatkaa parhaiden verkkosivustojen kärjessä

6.10.2008

Ch5 uudisti Suomen Asuntomessujen etusivun

 

Ch5 Finland Oy
Elimäenkatu 9 A
00510 Helsinki

Laskutusosoite:
PL 176 00101 Helsinki

Tel: 020 7655 500
Fax: 020 7655 501

Asiakastuki
eAsiakas.gif
Tel: 020 7655 503