Nurmijärvi selviytyi voittajaksi sivustovertailussa
27.2.2006
Helsingin Sanomien kokoama asiantuntijaraati vertaili yhdentoista Helsingin seudun kunnan Internetsivustoja. Voittajaksi valittiin Nurmijärven kunnan verkkopalvelu.
Helsingin Sanomien asiantuntijaraati kehui Nurmijärven sivuston sisältöä laajaksi ja valikkoja selkeiksi. Sivujen käyttö onnistuu kaikilta.Ulkoasussa Nurmijärven sivut jättivät taakseen kaikki muut vertailussa mukana olleet kunnat.
Artikkelin mukaan kunnat panostavat verkkosivuihin liian vähän. Varsinkin tiedon järjestämisessä ja valikoiden selkeyttämisessä olisi monella kunnalla parantamisen varaa.
Nurmijärven kunnan verkkopalvelu uudistettiin ulkonäöltään, rakenteeltaan ja tekniikaltaan noin vuosi sitten. Verkkopalvelun on toteuttanut Ch5 Finland Navigo CMS -sisällönhallintajärjestelmällä. Verkkopalveluun on liitetty useita lisätoimintoja, mm. keskustelufoorumi.
Sivustolla on panostettu erityisesti käytettävyyteen. Sen vuoksi palvelun etusivulle on koottu kunnan palvelujen kohderyhmille omat otsikkonsa, joista kohderyhmä pääsee suoraan selaamaan omien tarpeidensa mukaista sisältöä jatkolinkitysten kautta. Sivustosta on käytössä myös selkoversio.
Julkisen hallinnon tietohallinnon neuvottelukunta (JUHTA) on julkistanut JHS129-suosituksen koskien julkishallinnon verkkopalvelun suunnittelua ja toteuttamisen periaatteita. Nurmijärven kunnan verkkopalvelussa pyritään noudattamaan mahdollisimman hyvin näitä suosituksia.
Ajankohtaista
Ch5 toteutti Länsi-Turunmaan intran
Ch5 toteutti Aarre-lehden sivuston
Adobe Flash Playerin uudessa versiossa ongelma
Yhteishyvä jatkaa parhaiden verkkosivustojen kärjessä
Ch5 uudisti Suomen Asuntomessujen etusivun
Ch5 Finland Oy
Elimäenkatu 9 A
00510 Helsinki
Laskutusosoite:
PL 176 00101 Helsinki
Tel: 020 7655 500
Fax: 020 7655 501
Asiakastuki![]()
Tel: 020 7655 503
